Ajankohtaista

Jääsken alueen miehen kansallispuku

Ruokolahdella oli 1980-luvulla herännyt innostus kansallispukujen valmistamiseen ja niihin pukeutumiseen. Naisille oli olemassa oma pukunsa, mutta miehille ei ollut. Ruokolahti-Seurassa syntyi ajatus ryhtyä selvittämään mahdollisuutta saada myös pitäjän miehille oma kansallispuku. Paikallisina hankkeen alkuunpanijoina ja asiantuntijoina voitaneen pitää Kaija Karhusta ja Eeva-Leena Uosukaista. Suomen Kansallispukuneuvosto totesi, että Ruokolahden alueelta ei löydy tarpeeksi säilyneitä vaateparsia, joista …

Jääsken alueen miehen kansallispuku Lue lisää »

Krusifiksin ikä on selvinnyt

Määritys kotiseutumuseossa olevan krusifiksin materiaalista tehtiin Suomen Akatemian rahoittaman ja professori Visa Immosen johtaman Muutoksen veistäjät – Puun käyttö Koillis-Euroopassa 1100 – 1600 -hankkeen työnä. Tutkimuksen toteutti Mia Lempiäinen-Avci. Analysoitavana oi 1,5 x 1,2 millimetrin kokoinen ja noin kahden millimetrin paksuinen puulastu. Näytteen puuaines oli hyvin säilynyttä, tiivistä ja väriltään kellertävää. Puunäytettä liotettiin vedessä neljä …

Krusifiksin ikä on selvinnyt Lue lisää »

Eino Pätilä – kotiseutumies ja taitelija

Eino Pätilä syntyi Rasilassa ruokolahtelaiseen kauppiasperheeseen vuonna 1908. Hän kävi yhteiskoulun Imatralla ja kauppakoulun Viipurissa.  Opintojensa jälkeen Pätilä hoiti isänsä perustamaa kauppaliikettä Rasilassa. Vuonna 1940 hän antautui kotitilansa hoitoon ja keskittyi samalla kulttuuriharrastuksiin. Eino Pätilä oli taiteen ystävä ja Ruokolahti-aatteen tukija. Hän oli aloitteentekijä Ruokolahti-Seuran perustamisessa vuonna 1947. Pätilä toimi sen puheenjohtajana kaksikymmentä vuotta. Taiteen …

Eino Pätilä – kotiseutumies ja taitelija Lue lisää »

Ruokolahti-markkinat onnistuneesti ohi, kiitos!

Kiitos kaikille markkinoilla ja kotiseutujuhlassa mukana olleille vasta nyt näin pitkän ajan jälkeen. Suuressa tapahtumassa on paljon huomioitavaa, jotain parannettavaa aina löytyy. Olemme johtokunnassa käyneet läpi palautteet. Ensi vuonna tavataan markkinoilla jälleen 10.10.20. Ruokolahti-Seuran johtokunta

Markkinaruis odottaa jauhamista

Ruokolahti-Seuran riihitettyä markkinaruista kertyi noin 160 kiloa. Ruokolahden Lions Clubin miehet olivat puintitalkoissa viime viikon torstaina. Tällä joukolla on jo noin kolmenkymmenen vuoden kokemus Seuran markkinarukiin puinnista varstojen kanssa. Tänä vuonna lyhteitä pudotettiin orsilta alas neljän maallisen verran. Viskuukone oli sijoitettu sateensuojaan kärrikuuriin. Pelättyä sadetta ei tullut kuin jokusen pisaran verran. Pölyisen urakan jälkeen Leijonat …

Markkinaruis odottaa jauhamista Lue lisää »

Ruokolahti-markkinat lähestyvät

Ruokolahti-Seuran johtokunta kokoontui kolmas päivä syyskuuta suunnittelemaan 12.10. pidettävien Ruokolahti-markkinoiden ja seuraavana päivänä pidettävän Kotiseutujuhlan järjestelyjä. Markkinat ovat edelleen ruokolahtelaisen osaamisen näytön paikka, nyt jo 45. kerran. Markkinamyyjiksi ja esittelijöiksi voivat ilmoittautua ruokolahtelaiset toimijat 28.9. mennessä. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Seija Lifländer p. 050 353 0844, sähköposti [email protected] Tänä syksynä Seura ei järjestä erillistä infotilaisuutta. Markkinoille osallistuvat pääsevät …

Ruokolahti-markkinat lähestyvät Lue lisää »

Markkinaruista 18 kuhilasta

Ruokolahti-Seuran järjestämään rukiinleikkuutalkooseen osallistui viime lauantaina kaksikymmentä henkeä. Johtokunta oli päättänyt järjestää talkoot lauantaina, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus osallistua perinnetapahtumaan. Liikkeellä oli talkooväkeä enemmän kuin vuosiin, katsojiakin kävi paikalla. Myös ruishalmeen sijainti vaikutti asiaan. Tommi Toiviaisen pelto, josta ruista leikattiin, sijaitsee keskeisellä paikalla Vaittilantien varressa. Talkoot alkoivat yhdeksän aikaan, monilla oli oma sirppi mukana. …

Markkinaruista 18 kuhilasta Lue lisää »

Ruokolahti-Seura ry

Ruokolahti-Seura on perustettu vuonna 1947. Seuran näkyvimpiä toimintamuotoja on alusta asti ollut museotyö. Myöhemmin toiminta on laajentunut ja seuran toiminnan tukikohtana on vanhan ruokolahtelaisen talon mallin mukaan rakennettu Ruokolahti-talo. Alkuperäisen talon Junnikkalassa oli seura hankkinut museotaloksi 1950-luvulla.