Tiistai-tarinat

Yleisön pyynnöstä!

Ti 7.9. klo 13 Tiistai-tarinoissa vielä uudelleen Päivi Hienosen esitys Ruokolahden seurakaunnan hautausmaista kuvin ja sanoin. Ei järjestetä kierrosta haustausmaalla. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen maksu. Tervetuloa!

Kesällä 2021 Seura järjestää tiistaisin tarinatuokioita, Koronarajoitusten puitteissa

Tarinatuokiot pidetään Ruokolahti-talolla ulkona, jos sää sallii.  Kesäkahvila Kaikusta voi ostaa kahvit ja leivonnaiset. Osoite Kappelitie 1. Käynti museon parkkipaikalta.

Tiistai-tarinat 2021 klo 14

17.8.                   Paikallista sotahistoriaa kesältä 1941                                 Martti Monto

24.8.                   Rakkaudesta runoihin                                                           Osallistujien omia toiveita

Tarinatuokiot ovat kaikille avoimia, maksuttomia tilaisuuksia.

Museon aarteista

Heinäkuisen tiistain ensimmäisissä Tiistai-tarinoissa Sini Vento kertoi muutamista Ruokolahden kotiseutumuseon esineistä. Sini Vento on työskennellyt touko- ja kesäkuun aikana museossa luetteloimassa ja kuvaamassa esineitä. Ruokolahti-Seura on saanut Museovirastolta tähän tarkoitukseen avustusta, jolla osa palkasta voidaan maksaa.

Sini Vento on valmistumassa käsityötieteiden maisteriksi, joten hänen erikoisalaansa ovat tekstiilit. Ei siis ihme, että hän kertoi vanhasta ruokolahtelaisesta esiliinasta, joka sopisi hyvin uudeksi tarkennetun version malliksi kasallispuvun esiliinaksi. Esiliina on ajalta ennen muotivirtauksia ja se on alueelle tyypillinen, poikkiraidallinen. Esiliina on käsin ommeltu ja siihen käytetyt langat on kotikonstein värjätty. Helmassa on neulottu pitsi ja reunoja somistavat iskuhapsut. Museotietokannasta selvisi, että esiliina on tullut museolle vaihdon ja oston kautta Mustakulkkulasta, ja se on peräisin 1920-luvulta. Sini Vento toivoi, että esiliina saataisiin esille ja että siitä valmistettaisiin toisinto. Kenties tämä voisi toimia jopa uudelleen tarkistamisen yhteydessä mallina uudelle esiliinalle.

Toinen kiinnostava esine on Teerijärven miehen kansallispuku ruotsinkieliseltä alueelta. Tietokannasta ei selvinnyt, miten puku on museon haltuun joutunut. Puvun kaikkia osia ei ole tallessa, ainakin paita ja päähine puuttuvat. Puvun erikoisuus on liivin selkäosan keltainen väritys.

Ruokolahden kotiseutumuseossa on laaja kirkollisten esineiden osasto. Kiinnostus näitä esineitä kohtaan toivottavasti nousee, kun ensi vuonna vietämme seurakunnan 450-vuotisjuhlaa. Museoon on asennettu saarnastuoli vuodelta 1685. Kaiteeseen on maalattu Raamatun henkilöiden kuvia. Männystä barokkityyliin valmistettuun saarnastuoliin on tehty korjauksia 1950-luvulla.

Tarinoissa keskustelua aiheutti vitriinissä oleva katumuspenkki, josta puuttuu osa tai osia. Keskusteluissa pohdittiin, onko kyse rangaistuksesta vai ripittäytymisestä. Katolisessa kirkossa on käytössä ripittäytyminen, mutta luterilaisessa kirkossa on jaettu häpeärangaistuksia. Rikkeeseen sortunut seurakuntalainen joutui istumaan katumuspenkissä jumalanpalveluksen ajan. Rangaistuksen saattoi saada muun muassa, jos oli jättänyt käymättä ehtoollisella, esiintynyt juopuneena, katekismuksen riittämätön tunteminen tai se, ettei oppinut lukemaan. Kansallismuseon tammikuun esineenä on Vihannin kirkossa käytössä ollut kolmeaskelmainen katumuspenkki. Julkirippi lakkautettiin 1864 keisarisella asetuksella. Häpeäpenkit jäivät ilman käyttöä.

Erityisen kiinnostava esine museossa on metallinen, lyyran muotoinen hautaseppele, jossa on posliinista valmistettuja lemmikkejä ja ruusuja. Erikoisen seppeleen on saanut haudalleen ruhtinas Obolenskin tilanhoitaja Matti Rönkäs, joka kuoli jäätyään junan alle. Saimaanhovi oli yksi alueen kartanoista, jotka liittyvät paikalliseen historiaan.

Ruokolahden kotiseutumuseossa on esineitä yli 3 000. Suurin osa niistä kertoo paikallisesta maaseutukulttuurista. Seurakunta on tärkeä osa tätä elämänmenoa ja siksi on tärkeää, että myös nämä esineet tulevat suurelle yleisölle tutuksi. AR

Sotalapsimuistoja Tiistai-tarinoissa

Ruokolahti-Seuran tämän kesän tarinoissa on kuultu tarinoita lapsuudesta sodan jaloissa ja sodan jälkimainingeissa. Juhannusviikolla Irma Tonder muisteli sotalapsena olemistaan Tanskassa. Irman puheenvuoron aluksi Harri Tonder oli koonnut taustatietoja sotalapsiin liittyen. Pelon ilmapiiri sai perheitä lähettämään lapsia turvaan Ruotsiin, Tanskaan ja myös Norjaan. Sodan jaloissa eläminen, evakkoreissut, äidit joutivat kantamaan vastuuta isien ollessa rintamalla ja jossain määrin pula elintarvikkeista vaikuttivat päätökseen.

Savitaipaleella syntyneen Irman perheessä oli kahdeksan lasta, joista kaksi nuorinta äiti päätti lähettää turvaan Tanskaan. Lapsen mielellä Irma ymmärsi, että reissu ulkomaille tulee olemaan väliaikainen ja he molemmat palaavat kotiin. Hatisen tytöillä oli hyvä onni, molemmat saivat hyvän kohtelun sijoitusperheissään, eikä heillä koti-ikävän lisäksi ollut suurempia vaikeuksia sotalapsiaikana. Tyttöjen kahden ja puolen vuoden mittainen sijoitus tanskalaisperheissä päätyi onnelliseen paluuseen kotiin Savitaipaleelle. – Olin vain käymässä, tiesin sen alusta alkaen, odotin kotiinlähtöä Hilkan kanssa, kertoi Irma Tonder.

Irma kuvaili kokemustaan opettavaisena. Paljon oli uutta ja ihmeellistä nähtävää maalaistytölle. Sellainen oli vesivessa, jollaista maaseudulla ei ollut tuohon aikaan olemassakaan. Irma oppi tanskan kielen ja hän ehti käydä kouluakin sotalapsena ollessaan.

Keskustelun aikana nousi esiin myös niitä tapauksia, joissa lapsen olo sijoitusperheessä ei ollut onnellista aikaa. Heikki Hietamies on kirjoittanut omista kokemuksistaan kirjan ja siitä on tehty myös elokuva. Suurin osa turvaan lähetetyistä lapsista palasi kotiin, mutta osa jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa. Keskustelun aikana pohdittiin syitä suureen sotalapsi operaatioon. Niitäkin tapauksia oli, joissa lasten lähtöä oli pohdittu, mutta päätetty jättää heidät kotiin. Yksistään käytännön järjestelyt vaativat suuria ponnistuksia. Lapset kuljetettiin junalla pohjoisen kautta, koska Pohjanlahden yli oli vaarallista matkustaa. Lotat toimivat lasten hoitajina pitkän matkan aikana. Keskustelussa todettiin, että nykyisin ei toimittaisi näin, vaan lapset ja äidit pidettäisiin yhdessä. AR

 

Elämää lastenkodissa 1940-luvulla

Kuva Salosaaren ensimmäisestä lastankodista on Ebba Riikosen perhealbumista. Kuvan on 1950-luvuhn alkupuolella ottanut tiettävästi Martta Räihä.

Kesäruokolahtelainen Lahja Havansi muisteli kesäkuun viimeisissä Tiistai-tarinoissa lapsuuttaan lastenkodissa Ruokolahdella. Pitäjään oli perustettu lastenkoti ensin Tainionkoskelle työväenyhdistyksen tiloihin. Silloin kodin saivat kansalaissodassa orvoiksi jääneet lapset.

Salosaareen, kunnalliskodin alapuolelle, lastenkoti rakennettiin 1926. Kaksikerroksinen puutalo oli vaatimattomasti varusteltu ja talon asukkaat kävivät pesulla vanhainkodin saunassa. Ammatillisesta henkilökunnastakin oli pula. Tähän taloon joutui Lahja neljän vuoden ikäisenä vuonna 1848 kun Ritoniemen isäntä, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja haki hänet hevosella Käringin jäitä myöten ajellen. Lahjan perheen ajoi vaikeuksiin äidin sairastama tuberkuloosi, joka oli yleinen sairaus sodan runtelemassa maassa.

Lahja ikävöi omaa perhettään, eivätkä olosuhteet lastenkodissa olleet kehuttavat. Lapsia oli paljon, samassa sängyssä olkipatjalla nukkui kaksi lasta, kuri oli ankara. Selkäsauna annetiin varmuuden vuoksi kaikille, jos ei selvinnyt, kuka oli syyllinen. Yhden pojan kanssa Lahja ystävystyi ja se auttoi jaksaman ankaraa arkea. Lapset kärsivät myös ainakin osittain aliravitsemuksesta ja vääränlaisesta ravinnosta.

Lastenkodin lapset sijoitettiin perheisiin. Vihdoin Lahja pääsi lapsettoman avioparin perheeseen. Hän osasi markkinoita itseään sanomalla hakemaan tulleille: Ottakaa työ miut, mie ossaan laulaa. Niin pääsi Lahja kotiin, joka oli lähellä hänen lapsuudenkotiaan. Ja hän lauloi, enimmäkseen hengellisiä lauluja.

Lahja muistaa, että sosiaaliviranomaiset tekivät valvontakäyntejä sijoituskodissa. Valvonta kohdistui pääasiassa sen selvittämiseen, löytyikö kodista luteita tai täitä. Lapsella ei ollut mahdollista tavata sosiaaliviranomaisia kahden, jotta olisi voinut kertoa mahdollisista ongelmista. Kuri oli kova kasvatuskodissakin, mutta se ei sinnikästä Lahjaa lannistanut. Hän hakeutui ja pääsi oppikouluun. Kesällä oli tehtävä ankarasti töitä, jotta kouluun pääseminen oli taloudellisesti mahdollista.

Ankara lapsuus teki Lahjasta selviytyjän. Lomien aikana hänellä oli mahdollisuus viettää aikaa omien biologisten sisarusten kanssa ja se oli suuri ilo tytölle. Lahja lähti opiskelemaan hoitoalaa. Työ ja uralla eteneminen on kuljettanut häntä eri puolille Suomea. Lahja on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Hoitsuna halki Suomen.

Lasten asema paranee

Ruokolahden kunta teki parannuksia puiseen rakennukseen 1950-luvun alussa. Vuonna 1957 rakennettiin talousrakennus, jossa oli sauna, pyykinkuivatusullakko sekä askarteluhuone. Aika ajoi ohi tämän rakennuksen, 1960-luvun alussa kunta rakensi uuden lastenkodin, jossa oli paikka 16 lapselle. Yläkerrassa oli asuntoja henkilökunnalle.

Hyvän sosiaalityön ansiosta kunnan alueella lastenkotiin sijoitettujen lasten määrä kävi vähiin. Lastenkotitoiminta Ruokolahdella päättyi. Tarvittaessa lapset sijoitettiin muiden kuntien laitoksiin tai perhekoteihin. 1987 saneerattu rakennus muutettiin päiväkodiksi 2010. Rakennuksessa havaittiin sisäilmaongelmia ja lopulta kunta päätti purkaa koko rakennuksen. Näiden kahden rakennuksen seinien sisään mahtuu monta tarinaa. Kaikki niistä eivät ole onnellisia, mutta paljon hyvääkin ovat seinät nähneet ja kuulleet. Lahja on kirjoittanut kirjaan oman tarinansa. AR

 

 

Lisätietoja Ruokolahti-Seurasta: www.ruokolahti-seura.fi