Markkinaruista 18 kuhilasta

Ruokolahti-Seuran järjestämään rukiinleikkuutalkooseen osallistui viime lauantaina kaksikymmentä henkeä. Johtokunta oli päättänyt järjestää talkoot lauantaina, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus osallistua perinnetapahtumaan. Liikkeellä oli talkooväkeä enemmän kuin vuosiin, katsojiakin kävi paikalla. Myös ruishalmeen sijainti vaikutti asiaan. Tommi Toiviaisen pelto, josta ruista leikattiin, sijaitsee keskeisellä paikalla Vaittilantien varressa.

Talkoot alkoivat yhdeksän aikaan, monilla oli oma sirppi mukana. Ensikertalaiset opettelivat leikkaamista, toiset lyhteen sitomista. Kuhilaan pystyttämisen taitokin siirtyi nuoremmilla, kun seuran sihteeri Jouko Siitonen opasti, miten lyhteet asetellaan kuhilaaksi. Yhteentoista mennessä rukiita oli leikattuna tarvittava määrä. Talkooväki saattoi siirtyä syömään Mutkatien päähän Tahkokallion pihaan, jonne seuran varapuheenjohtaja Leila yhdessä Niina-tyttärensä kanssa oli valmistanut maukkaan keittoaterian sekä jälkiruokakahvit.

Kuhilaita kertyi 18 kappaletta, ne mahtuvat yhteen ahokseen seuran riiheen. Vuosien ajan Lions Club Ruokolahden miehet ovat puineet ahoksen. Sellainen on tarkoitus tänäkin vuonna. Tommi Toiviaisen pellossa kasvoi hyvälaatuinen ruis, tähkä oli pitkä, eikä rikkaruohoista ollut haittaa.

Rukiinleikkuu on lähtölaukaus Ruokolahti-markkinoille, jotka pidetään lauantaina 12.10. Ruokolahden koululla. Tänä vuonna pidetään myös Kotiseutujuhla markkinoiden jälkeisenä päivänä koulun monitoimisalissa. Rukiin korjuuseen liittyvä osaamisen siirtäminen uusille sukupolville tuntuu toimivan. Vuodesta 1974 on Ruokolahdella tehty talkoita riihitetyn rukiin saamiseksi myytäväksi kotiseututyön hyväksi. Leikkuutalkoot onnistuivat hyvin, sään suosiessa tapahtumaa.

Airi Ruokonen