Tiistai-tarinat

Tiistai-tarinoissa muisteltiin pyhäkoulua

Ruokolahdelta kotoisin oleva Ebba Riikonen esitti viime kesänä yhdeksi aiheeksi muistoja pyhäkoulusta. Varhaiskasvatuksessa työuransa tehnyt Ebba kertoi pohtineensa, mistä sodanjälkeiset niukoissa olosuhteissa kasvaneet lapset saivat kulttuuriset vaikutteensa. Pyhäkoululla oli tässä asiassa suuri merkitys. Musiikissa kasvattivat lasten virret ja hengelliset laulut. Kuvallisessa ilmaisussa olivat käytössä pyhäkoulutaulut liimattavine lampaine ja tähtineen. Kirjallisuudessa merkittäviä olivat Raamatun kertomukset, jotka lapsen mielikuvituksessa olivat dramaattisia ja mieleenpainuvia.

Pyhäkoulun historiaa

Ensimmäiset pyhäkoulut olivat katolisia. 1500-luvulla Rooman ja Englannin kirkoissa piispat antoivat määräyksiä lasten opettamisesta sunnuntaisin. Uskonpuhdistuksen aikaan Martti Luther kehotti papistoa pitämään lapsille jumalanpalveluksia, joihin kuului saarna, kehtouksia ja rukouksia. Luther kirjoitti Vähä katekismuksen 1529 koko perhettä ajatellen.

Vuonna 1686 Suomen kirkkolaissa säädettiin, että lapsille oli opetettava sisälukua ja kristinoppia. 1690 piispa Juhana Gezelius vanhempi kehitti kirkon kasvatuksellista puolta kansan valistamisessa, näin syntyi kiertokoulu sekä lukukinkerit. Pohjana opetukselle käytettiin Katekismusta. Vastuu opetuksesta kuului vanhemmille, mutta ellei kotiopetus riittänyt, antoivat opetusta lukkarit ja palkatut pitäjän koulumestarit. Näin syntyivät lukkarinkoulut ja pitäjänkoulut. Oppimista valvottiin kuulusteluilla, tästä käytännöstä syntyivät rippikoulut.

Rippikoulun vakiinnuttua huomattiin, että nuoremmat ikäluokat jäivät vaille opetusta. Tästä tarpeesta virisin seurakuntien pyhäkoulutoiminta. Pyhäkoulua ei perustettu, se syntyi kehityksen ja tarpeen myötä.

Ensimmäinen maininta sunnuntaikoulusta on Orimattilasta vuodelta 1787. Pitäjänkokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että papisto kutsui kuusi- ja seitsemänvuotiaista sunnuntaisin muutamaksi tunniksi pyhäkouluun, etteivät he käyttäisi aikaansa kaikenlaiseen ”turhuuteen, kuljeskeluun ja vallattomuuteen”.  Laajemmin pyhäkoulutoiminta levisi koko maahan 1800-luvun loppupuolella. 1888 perustettiin Suomen Evankelis-Luterilainen Pyhäkouluyhdistys, vuodesta 1991 se otti nimekseen Evankelis-Luterilainen Lapsityönkeskus.

Kristillinen kasvatus otettiin kirkkolakiin 1925. Pyhäkouluopettajien ja -toiminnan tukemiseksi perustettiin Järvenpäähän 1936 Pyhäkouluopisto, jonka perinteitä jatkaa Seurakuntaopisto ja sen lapsityön instituutti.

Pyhän äärellä

Pyhäkoulua voisi kutsua lasten jumalanpalvelukseksi. Nimensä mukaisesti pyhäkoulussa ollaan pyhän äärellä, ja sitä pidettiin yleensä sunnuntaisin. Maaseudulla matka kirkkoon oli usein pitkä, eivätkä ainakaan kaikki perheenjäsenet osallistuneet kirkonmenoihin. Pyhäkoulu vahvisti lapsen kristillistä kasvatusta. Entisinä aikoina pyhäkoulua käytiin siihen saakka, kunnes mentiin rippikouluun.

Pyhäkoulun opettajina toimivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset, jotka nimettiin kinkereillä. Ainakin 1960-luvulla opettajat saivat myös koulutusta ja kursseja järjestettiin. Ruokolahdella 1970-luvulla toimi palkattuna osa-aikainen pyhäkoulusihteeri.

Pyhäkoulussa laulettiin lastenvirsiä ja hengellisiä lauluja ja tutustuttiin Raamatun kertomuksiin. Pyhäkoulussa myös rukoiltiin yhdessä ja pohdittiin elämän tärkeitä asioita. Seurakunnat toimittivat tarvittavaa materiaalia opettajien käyttöön ja pyhäkoululaisille.

Mukavia muistoja

Salosaaressa lapsena asunut Ebba muisteli omaa pyhäkoulunkäyntiään, jossa opettajana toimi Vaittilan koulun entinen opettaja Anna Hyppönen. Koulua pidettiin vuoroin kodeissa ja vuoroin lastenkodilla. Sepänmäen pappilassa pyhäkoulua piti rouva Litmanen. Eban mieleen on jäänyt kerta, jolloin talon tytär tarjosi kaikille lakritsipötköt. Lapsia on paikalla niin monta, että tytär jäi itse ilman, mutta hän kesti tilanteen tyynesti, mikä teki Ebbaan suuren vaikutuksen.

Ebba muisteli myös ensimmäistä pyhäkoulureissuaan, jolloin hän istui sisarensa vieressä uunin kyljessä. Paikalla oli paljon lapsia ja Ebasta oli mukava olla joukossa mukana, vaikka lauluja ei vielä osannutkaan. Väsymys iski pieneen pyhäkoululaiseen, eikä sisko saanut häntä hereille. Äitiä lähdettiin hakemaan, mutta tyttö heräsi, hätääntyi, ryntäsi ulos ja juoksi kohti kotia. Äiti tuli vastaan ja yhteinen päätös oli, että pyhäkouluun mennään vasta kun päiväunia ei enää nukuta.

Paikalla oli 24 muistelijaa ja muistot olivat hyvin samantapaisia kaikilla. Erityisesti mieleen olivat jääneet laulut, joiden sanat ovat vieläkin muistissa. Useilla oli ollut taulu, jossa oli hyvä paimen.  Jokaisesta käyntikerrasta sai yhden lampaan lisättäväksi tauluun. Tärkeää oli myös oppia muistolause, joka annettiin läksyksi seuraavalla kerralla muistettavaksi. Muutamat muistelivat flanello-tauluja, joihin Raamatun kertomuksen mukaan lisättiin henkilöitä tekstiä elävöittämään. Muistelmien perusteella jäi tunne siitä, että pyhäkoulu on antanut hyviä eväitä elämän matkan varrelle.

Airi Ruokonen

Ryijy voisi olla kansallistekstiili

Tämän kesän ensimmäisten Tiistai-tarinoiden aiheena oli Suomalainen ryijy ja alustajana Tuomas Sopanen Varkaudesta. Paikalla Ruokolahti-talolla oli 35 aiheesta kiinnostunutta kuulijaa.

Kuvien kera Tuomas Sopanen kertoi suomalaisen ryijyn historiasta. Alun perin ryijyjä käytettiin veneissä, koska ne kestivät suolaista merivettä eläinten taljoja paremmin. Ryijyä pidetään pohjoismaisena tekstiilinä, mutta langoista solmimalla valmistettuja tekstiilejä on tehty eri puolilla maailmaa.

1800-luvulla ryijyt valmistettiin kapeissa kangaspuissa kahdessa osassa, jotka ommeltiin yhteen. Ryijyjä ryhdyttiin käyttämään vuodevaatteena, koska ne olivat lämpimiä. Tästä syystä tekstiilin ylälaitaan tehtiin selvästi leveämpi kuvio, jotta pään puolelle tuleva reuna voitiin erottaa jalkapään puolesta.

Aluksi koristelut olivat geometrisiä. Ryijyihin kudottiin vinoruutuja, verkonsilmiä sekä myöhemmin vinoraitoja. Ryijyjä ryhdyttiin käyttämään hääseremonioissa, jolloin niihin kudottiin suojelevia ja onnea tuovia kuvioita kuten elämänpuu, risti, onnenlintu, tähti, morsian ja sulhanen. Kudonnaiseen lisättiin myös vuosiluku ja tekijän nimikirjaimet. Ryijyssä saattoi olla kaksi morsiamen kuvaa. Tähän Tuomas Sopanen totesi, että kyse saattoi olla symmetrisyyden vuoksi tehdystä ratkaisusta.

Suomessa ryijyistä voidaan erottaa kaksi tyylisuuntaa, kansanryijyt ja säätyläisryijyt. Tavallisen rahvaan tekemissä tekstiileissä kuviot olivat yksinkertaisia, reunukset leveät, kuviot yhdellä värillä tehtyjä, kirjaimet ja numerot kömpelöitä. Säätyläiset tekivät sen sijaan monimutkaisia kuvioita, kapeat reunukset, kirjaimet olivat hienoja. Mallit näihin saatiin Ruotsista tai merkkausliinojen kuvioista. Vähitellen nämä kaksi tyylisuuntausta lähenivät toisiaan, säätyläisryijyjen mallit otettiin tavallisen kansan käyttöön.

Ryijyn käyttötarkoitus muuttui 1800-luvulla, kun niitä ryhdyttiin käyttämään päiväpeitteenä. Ulkomaiset vaikutteet tulivat entistä voimakkaammin esiin. Suuri muutos tapahtui vuoden 1856 jälkeen, kun synteettiset värit syrjäyttivät kasvivärit. Toisin kuin luullaan, kasveilla värjätyissä tekstiileissä värit säilyvät jopa paremmin kuin synteettisillä aineilla värjätyissä, kertoi Sopanen.

Ryijylle syntyi uusia käyttötarkoituksia, kun niitä ryhdyttiin pitämään seinällä ja toisaalta kapeita ryijyjä käytettiin rekipeitteenä. Uuteen kukoistukseen nukitettu tekstiili nousi vuonna 1900, kun Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyyn seinältä penkin kautta lattialle ulottuvan Liekki-ryijyn. Menestyksestä innostuneena muutkin taitelijatkin ryhtyivät suunnittelemaan uusia malleja. U.T. Sireliuksen vuonna 1924 julkaisema ryijykirja nosti seinätekstiilin suosion ihan uudelle tasolle. Tunnettuja suunnittelijoita olivat muun muassa Impi Sotavalta, Armi Airaksinen-Ratia, Eva Brummer, Laila Karttunen, Ritva Puotila.

Kansallistekstiili

Jos Suomessa olisi kansallistekstiili, sen pitäisi olla ryijy, totesi Tuomas Sopanen. Hänen mukaansa kuka vaan pystyy valmistamaan ryijyn, varsinkin valmiille pohjalle sen tekeminen ei ole vaikeaa. Sopanen on itse valmistanut kolme ryijyä ja neljäs on työn alla. Hänen kokoelmiinsa kuuluu 650 ryijyä, joista 45 on lähdössä Kioton modernin taiteen museon näyttelyyn. Sopasella on myös ryijytekniikalla valmistettuja sohvatyynyjä, mutta kahvipannunmyssyä hänen kokoelmissaan ei vielä ole. Viime vuoden aikana Helsingissä pidetty näyttely herätti suurta mielenkiintoa. Näyttelyssä vieraili 40 000 henkeä.

Reilun tunnin mittaisen esityksen jälkeen heräsi kysymyksiä ryijyn puhdistamisesta sekä muutamien ryijyjen nimistä. Ryijyn voi puhdistaa pölynimurilla laittamalla suulakkeen päälle ohuen kankaan. Nykyisten ohjeiden mukaan lumipesua ei suositella. Omat ryijynsä Sopanen pesettää Jyväskylän konservointilaitoksen pesulassa.

Airi Ruokonen

Kuva: pyhäkoululaisia Rasilassa. Kuva Tapani Viron arkistosta.