Tiistai-tarinat

Kansallispuvut kertoivat kiinnostavia tarinoita

Ruokolahti-Seuran Tiistai-tarinoihin oli elokuun ensimmäisenä tiistaina saapunut paikalle reilu 30 henkeä kertomaan ja kuulemaan kansallispukujen tarinoita. Liki puolella osallistujista oli yllään kansallispuku, puvun osa tai muinaispuku. Muutama puku oli omistajansa mukana vaatepuussa, niilläkin oli oma tarinansa. Lämpimässä tuvassa saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa pukujen valmistuksesta ja historiasta. Joku paikalla olleista kertoi jääneensä koukkuun näiden perinnetekstiilien valmistukseen. Niinpä pukuja oli syntynyt useita, saman tai eri paikkakunnan mallien mukaan tehtyinä.

Useampi paikalla ollut halusi antaa kiitoksensa jo edesmenneelle innostavalle opettajalle Eeva-Leena Uosukaiselle. Hänen opastuksellaan Ruokolahdella on syntynyt kymmeniä, ellei satoja kansallispukuja. Toinen kiitoksen aihe oli Ruokolahden kansalaisopisto, joka järjesti kursseja myös kylillä. Paikalla olijat muistelivat kursseja pidetyn ainakin Utulassa, Heinärikkilässä ja Kuokkalammilla.

Tilaisuudessa oli myös Kansallispukuyhdistys Raita ry:n puheenjohtaja Seija Tiihonen Laukaasta. Vuonna 2017 perustetun yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista kansallispukukulttuuria ja positiivista kansallispukumielikuvaa sekä luoda mahdollisuuksia kansallispukuharrastuksen jatkumiselle. Suomessa on viime vuosina järjestetty kansallispukujen tuuletuspäiviä yleensä viides päivä elokuuta, jota pidetään pukujen syntymäpäivänä. Pukuja voi tuoda esiin muunakin aikana. Jyväskylän seudullakin pukuja oli tuuletettu jo heinäkuun puolella, koska elokuun ensimmäisenä viikonloppuna paikkakunnalla ajetaan rallia. Parhaiten puvut saavat ansaitsemaansa arvostusta, jos niitä käytetään erilaisissa tilaisuuksissa.

Paikalla olijoista aika moni oli valmistanut oman pukunsa kutomalla ensin kankaat, ompelemalla puvun osat, ja kirjomalla tarvittavat osat. Joku oli tilannut valmiin asun Helmi Vuorelmalta. Paikalla oli myös pukuja, jotka oli saatu ostaa valmiina, ja sen jälkeen niitä oli muokattu omiin mittoihin sopiviksi. Pukukankaita oli kudottu aikanaan Rasilan nuorisoseuran talolla, jossa kudonta aloitettiin lämmittämällä ensin uunit.

Saimme tutustua Alavuden kuoropukuun. Samankaltainen puku on Kuortaneella, musta liivi, leveäraidallinen hame, valkea pusero punaisin kaulus- ja rannekoristeineen. Nämä puvut on suunniteltu 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa esiintymisasuiksi. Kummallekaan puvulle ei löytynyt esikuvaa paikallisesta kansallispukuhistoriasta, joten niitä on ryhdytty nimittämään kuoropuvuiksi.

Useista puvuista on olemassa niin sanottu tarkistettu malli, joka on valmistettu usean ammattilaisen voimin Suomen kansallispukukeskuksen valvonnassa. Aikaisemmin valmistettuja pukuja voi käyttää entiseen tapaan, ne kuvastavat omaa valmistumisaikaansa. Tämä näkyy selvimmin hameen helman pituudessa. Nykyisin on luvallista käyttää myös yhtä kansallispuvun osaa muiden asusteiden kanssa.  Tälläkin tavalla voimme lisätä innostusta ja kiinnostusta kansallispukujen käyttöön.

Airi Ruokonen

Ryijy voisi olla kansallistekstiili

Tämän kesän ensimmäisten Tiistai-tarinoiden aiheena oli Suomalainen ryijy ja alustajana Tuomas Sopanen Varkaudesta. Paikalla Ruokolahti-talolla oli 35 aiheesta kiinnostunutta kuulijaa.

Kuvien kera Tuomas Sopanen kertoi suomalaisen ryijyn historiasta. Alun perin ryijyjä käytettiin veneissä, koska ne kestivät suolaista merivettä eläinten taljoja paremmin. Ryijyä pidetään pohjoismaisena tekstiilinä, mutta langoista solmimalla valmistettuja tekstiilejä on tehty eri puolilla maailmaa.

1800-luvulla ryijyt valmistettiin kapeissa kangaspuissa kahdessa osassa, jotka ommeltiin yhteen. Ryijyjä ryhdyttiin käyttämään vuodevaatteena, koska ne olivat lämpimiä. Tästä syystä tekstiilin ylälaitaan tehtiin selvästi leveämpi kuvio, jotta pään puolelle tuleva reuna voitiin erottaa jalkapään puolesta.

Aluksi koristelut olivat geometrisiä. Ryijyihin kudottiin vinoruutuja, verkonsilmiä sekä myöhemmin vinoraitoja. Ryijyjä ryhdyttiin käyttämään hääseremonioissa, jolloin niihin kudottiin suojelevia ja onnea tuovia kuvioita kuten elämänpuu, risti, onnenlintu, tähti, morsian ja sulhanen. Kudonnaiseen lisättiin myös vuosiluku ja tekijän nimikirjaimet. Ryijyssä saattoi olla kaksi morsiamen kuvaa. Tähän Tuomas Sopanen totesi, että kyse saattoi olla symmetrisyyden vuoksi tehdystä ratkaisusta.

Suomessa ryijyistä voidaan erottaa kaksi tyylisuuntaa, kansanryijyt ja säätyläisryijyt. Tavallisen rahvaan tekemissä tekstiileissä kuviot olivat yksinkertaisia, reunukset leveät, kuviot yhdellä värillä tehtyjä, kirjaimet ja numerot kömpelöitä. Säätyläiset tekivät sen sijaan monimutkaisia kuvioita, kapeat reunukset, kirjaimet olivat hienoja. Mallit näihin saatiin Ruotsista tai merkkausliinojen kuvioista. Vähitellen nämä kaksi tyylisuuntausta lähenivät toisiaan, säätyläisryijyjen mallit otettiin tavallisen kansan käyttöön.

Ryijyn käyttötarkoitus muuttui 1800-luvulla, kun niitä ryhdyttiin käyttämään päiväpeitteenä. Ulkomaiset vaikutteet tulivat entistä voimakkaammin esiin. Suuri muutos tapahtui vuoden 1856 jälkeen, kun synteettiset värit syrjäyttivät kasvivärit. Toisin kuin luullaan, kasveilla värjätyissä tekstiileissä värit säilyvät jopa paremmin kuin synteettisillä aineilla värjätyissä, kertoi Sopanen.

Ryijylle syntyi uusia käyttötarkoituksia, kun niitä ryhdyttiin pitämään seinällä ja toisaalta kapeita ryijyjä käytettiin rekipeitteenä. Uuteen kukoistukseen nukitettu tekstiili nousi vuonna 1900, kun Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyyn seinältä penkin kautta lattialle ulottuvan Liekki-ryijyn. Menestyksestä innostuneena muutkin taitelijatkin ryhtyivät suunnittelemaan uusia malleja. U.T. Sireliuksen vuonna 1924 julkaisema ryijykirja nosti seinätekstiilin suosion ihan uudelle tasolle. Tunnettuja suunnittelijoita olivat muun muassa Impi Sotavalta, Armi Airaksinen-Ratia, Eva Brummer, Laila Karttunen, Ritva Puotila.

Kansallistekstiili

Jos Suomessa olisi kansallistekstiili, sen pitäisi olla ryijy, totesi Tuomas Sopanen. Hänen mukaansa kuka vaan pystyy valmistamaan ryijyn, varsinkin valmiille pohjalle sen tekeminen ei ole vaikeaa. Sopanen on itse valmistanut kolme ryijyä ja neljäs on työn alla. Hänen kokoelmiinsa kuuluu 650 ryijyä, joista 45 on lähdössä Kioton modernin taiteen museon näyttelyyn. Sopasella on myös ryijytekniikalla valmistettuja sohvatyynyjä, mutta kahvipannunmyssyä hänen kokoelmissaan ei vielä ole. Viime vuoden aikana Helsingissä pidetty näyttely herätti suurta mielenkiintoa. Näyttelyssä vieraili 40 000 henkeä.

Reilun tunnin mittaisen esityksen jälkeen heräsi kysymyksiä ryijyn puhdistamisesta sekä muutamien ryijyjen nimistä. Ryijyn voi puhdistaa pölynimurilla laittamalla suulakkeen päälle ohuen kankaan. Nykyisten ohjeiden mukaan lumipesua ei suositella. Omat ryijynsä Sopanen pesettää Jyväskylän konservointilaitoksen pesulassa.

Airi Ruokonen

Kuva: pyhäkoululaisia Rasilassa. Kuva Tapani Viron arkistosta.