Ruokolahdella oli 1980-luvulla herännyt innostus kansallispukujen valmistamiseen ja niihin pukeutumiseen. Naisille oli olemassa oma pukunsa, mutta miehille ei ollut. Ruokolahti-Seurassa syntyi ajatus ryhtyä selvittämään mahdollisuutta saada myös pitäjän miehille oma kansallispuku. Paikallisina hankkeen alkuunpanijoina ja asiantuntijoina voitaneen pitää Kaija Karhusta ja Eeva-Leena Uosukaista. Suomen Kansallispukuneuvosto totesi, että Ruokolahden alueelta ei löydy tarpeeksi säilyneitä vaateparsia, joista paikallisen mallin voisi saada koottua. Kansallispukuneuvosto ehdotti, että Suur-Jääsken alueelta olisi saatavissa vaatteiden mallikappaleita, joista yhtenäinen puku voitaisiin koota. Jääsken kihlakuntaan kuuluivat Ruokolahden lisäksi Antrea, Kirvu, Joutseno, Rautjärvi ja Jääski.
Vuonna 1990 Seura sai Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiöltä 10 000 markan avustuksen hankkeen käynnistämiseksi. Koska puvusta tulisi useamman pitäjän miehille sopiva vaateparsi, pyysi Ruokolahti-Seura mukaan kustannuksia jakamaan myös alueen muita kotiseutuyhdistyksiä. Yhteistyön kättä tarjottiin ainakin Jääski Seuralle, Imatran Kotiseutuyhdistykselle sekä Kanta Imatra -seuralle. Päätös puvun suunnittelusta ja mallikappaleiden valmistuksesta tehtiin vuonna 1991.
Puvun esikuvat löytyivät Etelä-Karjalan museon kokoelmista. Suomen Kansallispukuneuvoston tutkijat Leena Holst ja Leena Pursiainen tekivät pohjatyön puvun kokoamisessa. Esikuvana käytettiin Michael Seifertin ottamaa kuvasarjaa, jossa Jääskessä asuva nuori mies esittelee pukineitaan. Kuvat on otettu Viipurissa 1867, mutta asusteissa on vaikutteita varhaisempien vuosien muotipuvuista. Seifertin kuvasarja löytyy Museoviraston kokoelmista.
Paidan ja housujen malli otettiin Etelä-Karjalan museossa olevista joutsenolaisista vaatekappaleista. Miehen pukuun kuuluu pellavapalttinasta tehty paita ja leveäluukkuiset taskulliset housut. Housujen kangas on tummansinistä kotikutoista, melko ohutta villakangasta. Housujen napit ovat messinkiset ja kannalliset. Takki on melko pitkä, tummansininen, pystykauluksinen ja kaksirivisesti napitettu. Takin malli on peräisin Kirvusta. Liivi on valkoista sarkaa, sen takaosa luonnonväristä pellavaa. Pukuun kuuluu punainen huivi sekä korkea, leveälierinen hattu, jonka valmistaja on Helsingin hattu. Päähineenä voidaan käyttää myös neulottua pitsimyssyä, joka on valmistettu Hiitolasta löydetyn mallin mukaan tai patalakkia, jonka malli on Perkjärveltä
Monen osaajan yhteistyö
Kokonaan uuden kansallispuvun kokoaminen ja valmistaminen on monivaiheinen hanke ja siihen tarvittiin useamman henkilön osaamista ja työpanosta. Ensimmäiseen mallipukuun kankaat kutoi Sirkka Rissanen. Hänen tehtäviinsä kuului sopivien lankojen ja oikean värin löytäminen. Mallitilkuilla testattiin myös kankaan tiheyttä ja kuosia. Takki ja housut Sirkka Rissanen kutoi villapalttinaksi, joka vanutettiin saraksi. Puvun valmistukseen hyväksyttiin myös kotikutoisen kankaan lisäksi tehdastekoinen kangas toiseksi vaihtoehdoksi. Jouko Siitonen muisteli, että Seuran hallussa oleva toinen mallipuku on tehty tästä tehdaskudotusta kankaasta. Puku on nähtävillä Ruokolahden kotiseutumuseossa kesän aikana.
Taina Kangas valmisti kaavat ja teki niistä kankaiset sovituskaavat. Mallipuvun, joka luovutettiin Suomen Kansallispukuneuvostolle, ompeli Tuula Murto. Toisen mallipuvun, joka on Ruokolahti-Seuran käytössä, ompeli Taina Kangas.
Työ uuden kansallispuvun valmistamiseksi ja saaduksi hyväksytyksi kesti viitisen vuotta. Suomen Kansallispukuraati hyväksyi Jääsken alueen miehen kansallispuvun 30.11.1995 pitämässään kokouksessa. Leena Holst totesi, että kyseinen puku on edelläkävijä kansallispukumaailmassa. Sen kokoaminen ja valmistus vaati harkintaa ja monia kokeiluja.
Ruokolahti-Seuran suuri ponnistus tuotiin suuren yleisön nähtäväksi saman vuoden itsenäisyyspäivän juhlassa, joka pidettiin koulukeskuksessa. Seuran suuri taloudellinen ponnistus saatiin onnelliseen päätökseen. Suuren työn hankkeen eteen teki silloinen Seuran puheenjohtaja Jouko Siitonen. Hän oli hankkeessa mukana koko sydämellään. Hän halusi myös itselleen suuren työn vaatineen puvun. Joukon vaimo Terttu valmisti sen Eeva-Leena Uosukaisen ohjauksessa. Terttu huovutti myös pukuun kuuluvan hatun sitä varten toteutetulla kurssilla.
Kun Ruokolahti-Seura on uhrannut tähän hankkeeseen huomattavan summan rahavaroja ja monenlaista vaivaa, soisi pukuja tilattavan useammankin miehen käyttöön. Imatralla Soja Murto valmistaa pukuja ja häneltä saa pukuun tarvittavia materiaaleja sekä valmistusohjeet.
Miesten päähineistä
Patalakki on kiilamaisista kangaskappaleista ommeltu päähine. Alkuaan niitä käytettiin kirkko- ja matkapäähineinä, kunnes niistä 1800-luvun kuluessa tuli tavallisia arkipäähineitä.
Neulotut myssyt eivät olleet kovin yleisiä. Niiden mallien arvellaan tulleen Suomeen Virosta tai Ruotsista.
Huopahattuja kansan miehet ovat käyttäneet jo 1600-luvulta lähtien. Huopalääppänän koristenauhaan voitiin pujottaa koristeeksi tinaisia koristeita. Huopahattua sanottiin lierilepakoksi. Miehet käyttivät hattua jatkuvasti. Se otettiin pois vain ruokailtaessa, jumalansana ääressä ja kesähelteellä.
Airi Ruokonen
