Aita on perinteistä kulttuurimaisemaa

Valmista risuaitaa

Ruokolahti-Seuran tämän vuoden toimintasuunnitelmassa oli särentäaitakurssi. Koronarajoitukset huomioiden kurssi järjestettiin toukokuun puolessa välissä Sikiölän kylässä Päivikki Kurrosen tontilla. Opettajaksi kurssille oli lupautunut Pertti Korhonen, joka on lapsesta saakka tehnyt havaintoja aitojen rakentamisesta ja osallistunut niiden tekemiseen.

Ennen töihin ryhtymistä Pertti kertoi muutamia aidantekoon liittyviä oppeja. Puut on hyvä olla talvella kaadettuja ja sitomiseen sopii nuori kuusipuu eli kuusennäre, kuusenoksa tai kataja. Mikäli nämä ovat paksuja, ne kannattaa halkaista. – Vääränlaista aitaa ei ole, totesi Pertti.

Aidan rakenteeseen vaikuttaa käytössä oleva puutavara sekä se, mihin kulmaan aidaspuut halutaan asettaa. Ne voivat olla melko vaakatasossa, tai jonkinasteisessa vinokulmassa. Särentäaita nimitystä käytetään aidasta, jossa aidaspuu halkaistaan pituussuunnassa kahtia. Näissä talkoissa puita ei halkaistu.

Kun keväinen luonto oli parhaimmillaan, käki kukkui ja osallistujilla oli halu oppia uutta, ryhdyttiin töihin. Aidan teko aloitetaan pystyttämällä kaksi tyvestä teroitettua seivästä vierekkäin noin sylen mitan etäisyydelle toisistaan. Näiden väliin pantiin aitaseipäät, joiden väliin pujoteltiin kiertämällä kahdeksikoksi kuusipuinen vitsas. Aloituskohtaan laitettiin kivi, ettei puu kosketa suoraan maahan.

Aidan vahvistamiseksi asetetiin sivuille tukipuita. Joku kanan mentävä aukko kurssilla tehtyyn aitaan saattoi jäädä, mutta päivän päätteeksi kurssilaiset olivat tyytyväisiä saamaansa oppiin. Saattaa olla, että aidasaitaa ilmaantuu jossain vaiheessa muuallekin kuin Sikiölän kylälle, niin innokkaita kurssilaiset olivat.

Risuaidalla on pitkä historia

Eri puolilla Suomea on vuosisatojen ajan rakennettu aitoja puusta sekä kivestä. Aitoja on rakennettu myös villieläinten pyytämiseksi ja sittemmin porojen erottelua varten. Kun maanviljely yleistyi, erotettiin omat maat aidoilla osoittamaan omistusoikeutta. Aidan tehtävä oli puolustaa tuottavaa tilaa ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan. Aitoja tarvittiin jo yhdellä tilalla satoja metrejä. Ne antoivat oman leimansa maisemalle. Piikkilanka ja sähköpaimen tekivät puusta valmistetut aidat tarpeettomiksi.

Aitojen tarveaineet saatiin omalta maalta ja aitoja uusittiin tarpeen mukaan. Maalaistalossa aitojen ja kunnostamiseen ja tekemiseen osallistuminen oli jokavuotinen työ. Oppi siirtyi isältä pojalle tai miksei myös äidiltä tyttärelle. Entisinä aikoina aitaamisesta määrättiin laissa ja keväisin suoritettiin katselmus kyläläisten kesken. Sakkoa sai, ellei aita ollut kunnossa. Vuoden 1734 valtakunnanlaissa aidan korkeudeksi säädettiin kaksi kyynärää, eli 1,2 metriä.

Kiinnostava ja asiantunteva opas aidan tekemiseen on tänä vuonna Maahengen kustantama Teppo Korhosen kirja Aita – Perinteiset aidat ja portit.

Aidan aloituskohta. Kivi ensimmäisen riun alla. Vitsas voi olla katajaa, kuusennärettä tai kuusenoksa.